Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti keväällä 2017 valtakunnallisen selvitystyön varhaiskasvatuksen henkilöstöstä ja lapsen kehityksen ja oppimisen tuen toteuttamisesta. Selvitysten tarkoituksena oli vahvistaa kansallista tietopohjaa näistä teemoista. Henkilöstökyselyyn vastasi kaikkiaan 13 290 (24 % koko varhaiskasvatuksen henkilöstöstä) varhaiskasvatuksessa työskentelevää henkilöä ja vastauksia saatiin 282 kunnasta (96 % Manner-Suomen kunnista). Keskeisimmät havainnot selvityksessä liittyivät johtamiseen, kelpoisen henkilön saatavuuteen, alanvaihtosuunnitelmiin sekä täydennyskoulutukseen. Varhaiskasvatuspalvelujen johtamiskokonaisuudet ovat monimuotoisia: yli puolella vastanneista johtajista on johdettavanaan useita palvelukokonaisuuksia. Kolmannes vastaajista ilmoitti, ettei kelpoisia henkilöitä ole saatavilla riittävästi vakituisiin tai määräaikaisiin työsuhteisiin. Tämä koskee erityisesti yliopistokoulutettuja lastentarhanopettajia. Alan vaihtamista seuraavan 10 vuoden kuluessa suunnittelee 31 % vastaajista. Syitä alan vaihtamiseen ovat mm. alan matala palkkataso, arvostuksen vähäisyys, työn kuormittavuus ja vastuullisuus, vähäiset etenemismahdollisuudet, epäselvät työnkuvat sekä vähäiset vaikutusmahdollisuudet oman työn rakenteisiin. Täydennyskoulutuksen osalta havaittiin, että yli puolet välittömässä kasvatustyössä toimivasta varhaiskasvatuksen henkilöstöstä saa vähemmän kuin kolme täydennyskoulutuspäivää vuodessa. Kokonaan vaille täydennyskoulutusta jäi kuntien palveluksessa olevista vastaajista 16 % ja yksityisellä palveluntarjoajalla työskentelevistä 38 %. Täydennyskoulutusta toivotaan erityisesti uusien opetussuunnitelma-asiakirjojen painopisteistä, kuten lapsen osallisuudesta, pedagogisesta dokumentoinnista sekä laaja-alaisesta osaamisesta. Johtajat puolestaan nostivat tärkeimmiksi täydennyskoulutustarpeikseen pedagogiikan johtamisen ja henkilöstöjohtamisen. Kyselyssä lapsen kehityksen ja oppimisen tuesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa saatiin vastaus 169 kunnasta (57 % Manner-Suomen kunnista). Kuntien käytännöt lapsen kehityksen ja oppimisen tuen toteuttamisen osalta ovat kirjavia. Selvityksen mukaan vastaajista noin puolet edusti kuntia, joissa on siirrytty varhaiskasvatuksessa perusopetuslain (628/1998) mukaiseen tuen rakenteeseen. Sen on katsottu selkeyttävän tuen jatkumoa ja rakennetta kuitenkaan lisäämättä kustannuksia. Kunnista, joissa ei ole käytössä ko. tuen rakenne, syyksi mainittiin muuan muassa se, että niissä odotetaan valtakunnan tason linjausta. Verrattaessa lasten saamaa tukea varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa havaittiin, että lapset saavat tarvitsemansa tuen selvästi useammin esiopetuksessa. Vastaajien mukaan lakiin säädettäväksi toivotaan erityisesti henkilöstön mitoitusta, tuen kolmiportaisuutta, määritelmää erityistä tukea tarvitsevasta lapsesta, lapsen oikeudesta saada tarvitsemaansa tukea heti tuen tarpeen ilmettyä ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrästä. Myös kirjausta hallinnollisesta päätöksestä toivotaan. Kolme tärkeintä syytä siihen, miksi lapsen tukitoimia ei ole voitu järjestää kaikille tarvitseville olivat resurssipula, henkilöstön vaihtuvuus ja puutteet varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintakäytännöissä