Alakouluikäisten henkistä pahoinvointia on tutkittu vähän kouluterveydenhoitajien nä-kökulmasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata kouluterveydenhoitajien ko-kemuksia 7–12-vuotiaiden lasten mielenterveydestä, ja sen riskeistä, mahdollisista on-gelmista ja häiriöistä. Tarkoituksena on myös kuvata, miten terveydenhoitajat ennalta-ehkäisevät ja tunnistavat 7–12-vuotiaan lapsen henkistä pahoinvointia ja miten he toi-mivat tunnistamisen jälkeen. Tutkimustehtävät laadittiin tarkoituksen pohjalta. Teema-haastattelun avulla haastateltiin yksilöllisesti viittä kouluterveydenhoitajaa Oulussa ke-vään 2012 aikana. Aineisto analysoitiin laadullisella, teoriaohjaavalla sisällönanalyysil-lä. Tulosten mukaan suurin osa lapsista voi hyvin, minkä taustalla ovat pääosin onnelliset perhesuhteet ja kaverit. Lasten henkinen pahoinvointi näyttäytyy puolestaan yleensä mielenkiinnon menetyksenä, väsymyksenä ja apeutena. Vanhempien parisuhteen, van-hemmuuden ja mielenterveyden ongelmat sekä kaverisuhteiden ongelmat olivat ylei-simpiä henkisen pahoinvoinnin riskejä. Tärkeimmiksi ennaltaehkäisyn keinoiksi koet-tiin keskustelu, henkisen voinnin tukeminen ja riskitekijöihin puuttuminen. Tunnistami-sen keinoina puolestaan pidettiin seulontaa, seuraamista, fyysisten ja henkisten piirtei-den tarkkailua sekä kaverisuhteiden ja poissaolojen tiedustelua. Jatkohoitotoimenpitei-siin kuului neuvojen kysyminen lastenlääkäriltä. Terveydenhoitajat ottivat kuitenkin yhteyttä Lasten- ja nuorisopsykiatriseen työryhmään viimeistään koulun apukeinojen loppuessa. Ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja auttamisessa tehtiin yhteistyötä pää-asiassa koululääkärin, koulupsykologin, koulukuraattorin, oppilashuoltoryhmän, opetta-jien, terveysaseman, lastensuojelun ja nuorisotoimen kanssa. Tutkimus on tarkoitettu ensisijaisesti kouluterveydenhoitajille ja alan opiskelijoille. Tu-loksia voidaan käyttää kouluterveydenhuoltotyön kehittämiseen henkisen pahoinvoinnin ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja jatkotoimenpiteissä. Terveydenhoitajat voivat käyttää myös tutkimustietoja käytännön mielenterveystyössään. Toivomme kuitenkin tutkimuksesta olevan hyötyä kaikille, jotka työskentelevät alakouluikäisten lasten paris-sa. Tutkimusta voitaisiin jatkaa esimerkiksi laajentamalla aineistoa siten, että haastattelu ulotettaisiin koko Suomen kattavaksi.