Perunan kolhiintuminen aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita. Jopa 10 % perunasta voi joutua biojätteeksi käsittelyketjun aiheuttamien kolhujen takia. Nostovaiheen kolhiintumariskit ovat viljelijöillä aika hyvin tiedossa, mutta varastoinnin ja kunnostuksen aikana syntyvistä kolhuista tiedetään vähemmän. Tärkeää olisi, että peruna on nostossa hyvin tuleentunutta, jolloin sen kuori on vahva. Usein tämä edellyttää mm. peltojen peruskunnostusta, jotta istutustöihin päästään keväällä ajoissa. Perunoiden kolhiintumiseen vaikuttavat ainakin seuraavat tekijät: pudotuskorkeus tai iskun voimakkuus, perunoiden lämpötila, pehmustusmateriaalit, perunalajike, mukulakoko ja ominaispaino, mukulan muoto, iskujen kokonaismäärä, perunan vesipitoisuus, tuleentumisaste sekä lannoitus. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että perunan pudotuskorkeus ei saisi olla missään kohdin linjastoa yli 30 cm. Mikäli on, iskuja voidaan vähentää riittävällä pehmustuksella ja käyttämällä pudotusvaimentimia. Suurimmat riskit ovat varastolaatikoita ja -säiliöitä täytettäessä. Linjastoilla peruna ei saisi muuttaa suuntaansa liian nopeasti, eikä perunavirta puuroutua linjastolle. Tällöin mukulat kolhivat toinen toisiaan. Linjastossa ei saa olla teräviä kohtia, joihin perunavirta törmää. Varastokylmä peruna kolhiintuu herkästi esimerkiksi lajittelussa. Siksi on tärkeää lämmittää perunat yli 10 °C:een lämpötilaan ennen käsittelyä. Suurissa varastolaatikoissa tämä voi kestää useita päiviä. Lajikevalinnalla ja lannoituksella pystytään vaikuttamaan perunoiden kolhiintumisalttiuteen, mutta usein kolhiintumista saadaan tehokkaimmin vähennettyä puuttumalla edellä esitettyihin mekaanisiin tekijöihin.