MTT:ssä tutkittiin lietelannan levityksestä aiheutuvaa ravinteiden ja ulosteperäisten mikrobien kuormitusta pintavalunnassa. Tutkimuksessa oli kolme osaa: lietelannan levitys kesällä 1996 1997, lietelannan levitys kesällä ja syksyllä 1998 2000 sekä nurmen kyntö syksyllä 2000 ja lietelannan jälkivaikutus kesällä 2001. Naudan lietelantaa evitettiin nurmen pintaan tai sijoitettiin maahan. Pintavalunta mitattiin, mutta salaojavaluntaa ei kerätty. Ravinteiden huuhtoutuminen alaspäin savimaassa määritettiin maaprofiilinäytteissä olevan ammonium- ja nitraattitypen sekä helppoliukoisen fosforin pitoisuuksina. Vesistökuormituksen lisäksi mitattiin ammoniakin haihtumista lietelannan syyslevityksen jälkeen. Syksyllä nurmen pintaan levitetty lietelanta aiheutti suurimman ravinnekuormituksen pintavalunnassa. Pintalevityksen aiheuttama kokonaisfosforikuormitus oli kolmen vuoden (1998 2000) aikana 4,8 kg/ha ja kokonaistyppikuormitus 11 kg/ha. Lietelannan sijoittaminen maahan vähensi fosforin kokonaiskuormitusta 48 % ja typen kokonaiskuormitusta 40 %. Myös ulostesaastumisesta kertovia mikrobeja oli vesissä paljon, kun lietelanta levitettiin nurmen pintaan. Syksyinen lietelannan sijoitus vähensi mikrobeja, mutta ne näyttivät säilyvän maassa pidempään kuin maan pinnassa. Maasta nimittäin löytyi indikaattorimikrobeja vielä vuoden kuluttua levityksestä. Syksyllä nurmen pintaan levitetyn lannan liukoisesta typestä haihtui ammoniakkina keskimäärin 26 %, mutta lannan sijoittaminen esti haihtumisen tehokkaasti. Pintaan levitettyä lietelantaa saaneissa ruuduissa lokakuussa 1999 maan helppoliukoisen fosforin pitoisuus kahden senttimetrin paksuisessa pintamaakerroksessa oli 25,7 187 mg/kg. Kun lietelanta sijoitettiin maahan, mitattiin suurimmat fosforipitoisuudet (25,6 43,6 mg/kg) sijoitusurien kohdalta 5 10 cm:n syvyydestä. Lannan sijoittaminen nosti myös epäorgaanisen typen määriä maassa. Nurmen erilaiset lannoitustavat (pintalevitys, sijoitus ja vä-kilannoitus) eivät aiheuttaneet eroja vuoden 2001 ohrasatoihin (4,5 t/ha).