Haku

Metsäpuiden siemenhuoltotyöryhmän muistio

QR-koodi
Finna-arvio

Metsäpuiden siemenhuoltotyöryhmän muistio

Metsäpuiden siemenhuoltotyöryhmän tehtävänä oli laatia arvio Suomen metsätalouden siementarpeesta vuosina 2005—2030, tarkentaa edellä mainitun arvion pohjalta männyn, kuusen ja koivun siemenviljelysten perustamisohjelmia siten, että metsätalouden siemenhuolto tulisi turvattua, arvioida siemenhuollon turvaamisesta aiheutuvat kustannukset sekä laatia yleiset periaatteet valtion ja muiden toimijoiden rooleista metsätalouden siemenhuollon käytännön toteutuksessa ja rahoituksessa. Työryhmä käytti metsäpuiden siementarpeen arvioinnissa pohjatietoina kasvupaikkatyyppien ja maalajien pinta-aloja lähtöisyysalueilla, nykyisiä metsänkasvatuksen kiertoaikasuosituksia sekä metsäkeskusten metsänhoitopäälliköiden näkemyksiä eri metsänuudistamismenetelmien käytön kehityksestä. Työryhmä arvioi, että taimitarhoilla tehtävissä kylvöissä tarvitaan kuusen siemeniä 1 959 kiloa, männyn siemeniä 563 kiloa ja rauduskoivun siemeniä 40 kiloa vuodessa. Metsäkylvöihin työryhmä arvioi tarvittavan männyn siemeniä 7 459 ja rauduskoivun siemeniä 199 kiloa vuodessa. Työryhmä esittää, että kaikki kuusen, männyn ja rauduskoivun taimitarhoilla tehtäviin kylvöihin tarvittavat siemenet ja puolet metsäkylvöihin tarvittavista männyn ja rauduskoivun siemenistä tuotetaan siemenviljelyksillä. Pohjois-Suomessa siemenhuolto perustuu edelleen suurelta osin metsiköistä kerättyjen siementen käyttöön. Työryhmä arvioi, että siementarpeen tyydyttämiseen tarvittava kuusen siemenviljelysten kokonaispinta-ala vuonna 2030 on 290 hehtaaria ja männyn 607 hehtaaria. Nykyinen muovihuonepinta-ala (8 600 m2) riittää rauduskoivun siementarvetta vastaavaan siementen tuotantoon. Työryhmä esittää, että metsäpuiden siementarpeen tyydyttämiseksi uusia kuusen siemenviljelyksiä on perustettava 192 hehtaaria vuoteen 2015 mennessä ja uusia männyn siemenviljelyksiä 273 hehtaaria vuoteen 2020 mennessä. Työryhmä esittää, että metsäpuiden siemenhuoltoa kehitetään nykyisiä rakenteita hyödyntäen siten, että yhteiskunnan tuella tuotettujen siementen tasapuolinen saatavuus kaikille käyttäjille voidaan varmistaa entistä paremmin. Keinoksi työryhmä esittää mm. metsäpuiden siemenhuoltoon myönnettävän valtionavun ehtojen tarkentamista ja ehtojen toteutumisen valvontaa. Työryhmä esittää myös, että metsäpuiden siementuotantoon tulisi osallistua nykyisten toimijoiden lisäksi myös uusia yrittäjiä. Työryhmä katsoo, että keskeisimmät metsäpuiden siemenhuollon tutkimus- ja kehittämistarpeet liittyvät metsäpuiden siementen geneettiseen ja fysiologiseen laatuun, siementen käsittelyyn, siementen tuholaisiin ja siementestauksen yhdenmukaistamiseen.

Tallennettuna:
Kysy apua / Ask for help

Sisältöä ei voida näyttää

Chat-sisältöä ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee sallia evästeasetuksista seuraavat: Chat-palveluiden evästeet.

Evästeasetukset