Search

Yrittäjyystaitojen kehittäminen kansainvälisessä toimintaympäristössä

QR Code
Finna rating

Yrittäjyystaitojen kehittäminen kansainvälisessä toimintaympäristössä

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat läpileikkaavia teemoja korkeakouluopinnoissa ja ne näyttäytyvät perinteisesti vaihto-opiskelijoiden läsnäolona, kansainvälisinä vaihtoina ja englanninkielisenä opetuksena. Lisäksi kansainvälisyys on keskeinen osa yrittäjyyskasvatusta. CULTA-hankkeessa (2018–2021) kehitettiin luovien alojen toimijoiden liiketoimintaosaamista ja Suomi-Venäjä-rajan ylittävää yhteistyötä. Samalla rakentui toimintamalleja kansainvälisen yhteistyön luomiseen ja kehittämiseen pedagogisten toimintamal- lien avulla yrittäjyysosaamisen kehittymiseksi. Artikkelissa esittelemme CULTA-hankkeessa kehitettyjä ja toteutettuja yrittäjyys- kasvatuksen käytänteitä kansainvälisessä toimintaympäristössä. Covid-19-viruksen takia käytänteissä korostuu digitaalisuus. Esiteltävät yrittäjyyskasvatuksen esimerkit ovat 1. Wintercamp, jossa suomalaiset ja venäläiset opiskelijat innovoivat tiimeit- täin uusia tuote- ja palvelukonsepteja. 2. Cross Border Corridor, jossa kehitettiin yritysten, opiskelijoiden ja asiantuntijoiden toimesta konsepteja. 3. Pitsauskoulutus, jossa suomalaiset ja venäläiset luovien alojen toimijat suunnittelivat ja harjoittelivat pitsauksensa kansainvälistä kilpailua varten. Kaikille näille esimerkeille oli yhteistä se, että niissä oli mukana venäläisiä korkea- koulujen opettajia täydentämässä omaa pedagogista osaamistaan innovaatioiden ja uuden liiketoiminnan opettamiseen. Keskeisiä oppimiamme asioita olivat mm. että, rohkeus työskennellä toisen maan opiskelijoiden kanssa vaatii kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia. Verkon välityksellä tapahtuva yhteistyö perustuu pitkälti kielen osaamiseen, mutta kasvokkain tapahtuvassa työskentelyssä voidaan käyttää myös muita kommunikaation muotoja. Huomasimme, että kaikissa pro- jekteissa osallistujat olivat mukana innokkaasti. Yrityksien näkökulmasta virtuaaliset projektit olivat toimivia, koska ne eivät vaatineet esim. matkustusaikaa. Digitalisaatio ja kehittyvät digipedagogiikan käytänteet mahdollistavat yrittäjyys- kasvatuksen kansainvälistymistä yhä edelleen.

Saved in:
Kysy apua / Ask for help

Content Cannot be Displayed

Chat content cannot be displayed due to cookie settings. To view the content, modify your cookie settings to allow the following categories: Chat Services.

Cookie Settings