Search

Enemmän vähemmällä – Lean radiologian yksiköissä

QR Code
Finna rating

Enemmän vähemmällä – Lean radiologian yksiköissä

Väestön ikääntyminen, työikäisten osuuden pieneneminen ja tiukkeneva talous aiheuttavat terveydenhuoltoalalla muutospaineita. Terveydenhuollon käytäntöjen kehittämiselle on jatkuva tarve. Muutospaineisiin on vastattu ottamalla käyttöön alun perin teollisuuden ja teknologian tarpeisiin kehitettyjä tuotantoprosesseja – yksi näistä on Lean.

Artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön, jossa tuotettiin kuvaileva kirjallisuuskatsaus siitä, mihin ja miten Leania on käytetty radiologian yksiköissä ja niiden kehittämisessä. Menetelminä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta sisällönanalyysia.

Aineisto koostui seitsemästä opinnäytetyöstä ja kymmenestä kansainvälisestä vertaisarvioidusta artikkelista. Leania oli käytetty eniten radiologian yksiköissä potilaille tai henkilökunnalle arvoa tuottamattoman toiminnan eli hukan poistamiseen ja työnkulun parantamiseen. Kun arvoa tuottamaton toiminta poistettiin, aikaa ja resursseja jäi enemmän muulle toiminnalle, esimerkiksi potilaiden hoidolle tai henkilökunnan kouluttamiselle. Henkilökunnalla oli merkittävä rooli työnkulun kehittämisessä ja parantamisessa. Työntekijä tuntee työnsä parhaiten ja tämän vuoksi hän on vastuussa oman työnsä jatkuvasta kehittämisestä. Työnkulun analysointi osoitti, että Leanin avulla on mahdollista saavuttaa enemmän tekemällä vähemmän muun muassa työn, resurssien ja ajan osalta. Leania on mahdollista käyttää radiologian yksiköiden kehittämisessä.

Saved in:
Kysy apua / Ask for help

Content Cannot be Displayed

Chat content cannot be displayed due to cookie settings. To view the content, modify your cookie settings to allow the following categories: Chat Services.

Cookie Settings