Search

Digitaalisen terveyden ja hyvinvoinnin verkoston ja verkostotoimijan perustaminen

QR Code
Finna rating

Digitaalisen terveyden ja hyvinvoinnin verkoston ja verkostotoimijan perustaminen

Suomi on edelläkävijä digitaalisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käytössä ja niiden kehittämisessä. Pioneeriasema on kuitenkin hupenemassa muiden maiden edistyessä nopeasti. Suomessa osaamista ja ratkaisuja ei ole saatu skaalattua kotimaassa tai vietyä kansainvälisille markkinoille. Samalla toimintaympäristö muuttuu nopeasti.

Suomi tarvitsee vahvemmat ohjaus- ja yhteistyörakenteet ratkaisujen ottamiseksi käyttöön laajasti kotimaassa ja erityisesti niiden vientiin. Suomessa tarvitaan myös ajattelu- ja toimintatavan muutosta, jossa innovatiivisten ratkaisujen kansainvälistäminen on mukana alusta asti. Onnistuminen vaatii myös pitkäjänteisen rahoituksen.

Tilannekartoituksen pohjalta selvityksessä ehdotetaan kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustetun ja tunnistettavan verkostotoimijan ja avoimen kansallisen verkoston perustamista. Ne tukisivat ratkaisujen muokkaamista kansallisille ja kansainvälisille markkinoille ja loisivat yhteyksiä Suomessa ja kansainvälisesti.

Selvityksessä ehdotetun verkoston avulla Suomi tavoittelee kotimaisten ekosysteemien yhteistyön lisäämistä, EU- ja kansainvälisen yhteistoiminnan voimistumista, alan viennin ja työpaikkojen kasvua. Yhtenä tavoitteena on merkittävän digitaaliseen terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvän kansainvälisen osaamiskeskuksen saaminen Suomeen.

Saved in:
Kysy apua / Ask for help

Content Cannot be Displayed

Chat content cannot be displayed due to cookie settings. To view the content, modify your cookie settings to allow the following categories: Chat Services.

Cookie Settings